Jaahas, kalenterissa pönöttää numerot 1.1.2011. Se on taas tämä aika vuodesta, kun ihmiset ovat lupailleet kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Kohta sitä tuskaillaan taas omantunnon kanssa ja luritellaan toinen toistaan hauskempia selityksiä miksi lupaus ei taaskaan pitänyt. Tai toinen trendihän on nykyään harjoittaa jotain absoluuttista kieltäytymistä jostain asiasta. Tipaton tammikuu, lihaton tammikuu...joihin vastaliikkeinä ovat syntyneet tipallinen tammikuu, lihallinen tammikuu...voiko typerämpää olla?

Juomisesta puheenollen, en ole ikinä oikein ymmärtänyt, että miksi juomista pitää mainostaa koko ajan? Feisböökissä vilisee näitä viinanhuuruisia statuspäivityksiä. Mietin vain, että mitä sitten? Mitä sitten, jos joku vetää päänsä täyteen? Täytyykö se ilmoittaa? Ja seuraavaksi joku miettii, että kyllä MÄ saan mainostaa juomistani, koska maksan veroja. Luin muuten joulukuussa, että alkoholin aiheuttamat kustannukset ylittävät seitsenkertaisesti siitä saatavat verotulot. Ja katselin dokumentin sairaalan päivystyksestä. Olin tyytyväinen sen katsottuani, että alkoholinkäyttöni on hyvin vähäistä ja pääni sekoittajan toimii elämä ilman vippaskonsteja.Täytyykin varmaan laittaa seuraavaksi statukseksi: "Ostin 6-backin. Ulkotulia." Paloivat muuten 8 tuntia, vaikka paketissa lupailivat niiden palavan 4 tuntia. Tämä on harvinaista nykyään! Veikkasin meinaan niiden palavan ehkä tunnin pari.

********

Ennen joulua seikkailin Plantagenissa. Päätin ostaa itselleni joulukukan ja päädyin laverin luo, jossa oli miniamarylliksiä. Kas, siinäpä sopiva kukka pöydälleni. Pieni ja kaunis amaryllis. Joulun pyhinä se kasvoi ensin pituutta. Lisää pituutta. Ja teki niin kauniin kukan, että lähes itken sitä katsellessani. Ja toinen kukka on vieressä tulossa. Jos ne molemmat ovat kukassa samaan aikaan, itken varmasti. Luonnon kauneutta, mikään ei ole sen parempaa.

********

Rami ja Roope voivat paksusti. Molemmat ovat kasvattaneet nimittäin paksun talvikarvan. Oikein teddykarhuja! Ostin Roopelle joululahjaksi toppaloimen. Siinäpä olikin savotta saada se ponin päälle. Ponilla kun ei koskaan aiemmin ole loimea ollut ja hänen poniutensa tulkitse tämän kahisevan kangaskappaleen hirmuisen pelottavaksi vaaraksi, jota piti väistellä. Hiljalleen edeten ja kärsivällisyyttä koetellen loimi saatiin päälle ja pikkuhiljaa poni antaa laittaa sen aina paremmin. Rami sen sijaan sai komeat länget. Herra onkin mainio ajohevonen, joten jospa sitten joku talvi päästäisiin rekiajelulle. Ramia olen liinassakin juoksutellut. Fiksu poika ja tottelevainen, paitsi jos heinäkasa on näkyvillä. Silloin keskittyminen siirtyy heinäkasaan ja sen luo pääsemisen yrittämiseen.

********

Nekusta minulla ei olekaan uusia kuvia. Yritänpä ottaa. Koiruus on haasteellinen kuvattava, koska a) ei pysy millään paikoillaan b) tulkitsee kameran syötäväksi c) tulkitsee kameran vallan mainioksi leikkivälineeksi hyökäten sen kimppuun ja kumoten innosta puhkuvan valokuvaajan lumihankeen. Mutta sinnikkyys on luonteenpiirteeni, joten kyllä kuvia vielä tulee. :)

"Niin paljon on eläin ihmistä viisaampi, että se ei ota enempää kuin tarvitsee. Ihminen ei edes tiedä, mitä tarvitsee." ~Demokritos~

Harjoitteluni Koukkuniemen vanhainkodissa on loppusuoralla. Olen tavannut monenlaisia ihmisiä ja kummastellut aikuisten ihmisten käytöstä. Siksi valitsin kirjoituksen alkuun tuon Demokritoksen mietelmän. Mietin koukkikseen mennessäni, että ovatko puheet hoitajapulasta totta. Odotin mielenkiinnolla mitä harjoittelu tuo tullessaan. Ja jo ensimmäisenä päivänä toivoin pääseväni pois ko. paikasta. Asukkaat pääsevät suihkuun ehkä kerran parissa viikossa. Hikisiä ikääntyneitä ihmisiä käännellään puolelta toiselle. Vaatteet voivat olla pitkäänkin likaisia, riippuen jaksaako hoitaja vaihtaa niitä. Koska siinähän menee aikaa ja kymmenet asukkaat odottavat hoitoa, jota tehdään muutamalla hoitajalla. Vai miltä kuulostaa seuraavanlainen työvuoro: 4 hoitajaa ja 43 asukasta, joista suurin osa vuodepotilaita? En minä hoitajia mistään syytä ja ymmärrän heidän turhautumistaan. Joka paikkaan ei vaan voi revetä ja lisää pitäisi säästää edelleen. Kuluja pienemmäksi, tarvitaankohan niitä suojakäsineitäkään ihan välttämättä, kun eihän se alapesu niin likaista touhua ole?

Sen sijaan, että olisin saanut rauhassa harjoitella vanhustyötä, olen ollut välillä tiskaamassa, kun laitoshuoltaja sykkii osastolta toiselle hiki päässä. Heitäkin pitäisi vähentää. Olen kastellut asukkaiden huonekasveja, kun kukaan muu ei sitä ole tehnyt. Kenen tehtävä se on? Ei kukaan tiedä oikein ja silloinhan sitä ei tietenkään kukaan ei voi tehdä. Paitsi opiskelija. Olen kuskannut roskapusseja paikasta toiseen, vienyt kahvia huutavalle mummolle, kun hän sitä toivoi eikä muut vieneet kuin opiskelija, vienyt sokeria ja suolaa asukkaan ruokaan, jolle ei mauton laitosruoka maistu. Kuskannut asukasta toiselle osastolle katsomaan aviopuolisoon, koska opiskelijalla on sellaiseen aikaa. Jos tekisin kyseistä työtä pidempään a) väsyisin auttamiseen, jota en pysty tekemään niin kuin pitäisi b) laitostuisin enkä enää tuntisi mitään sisälläni ja päiväni ehdoton kohokohta olisi kahvitauko. Olen koko harjoittelun ajan ollut väsynyt, miettinyt pienet vapaat hetkeni vanhustyön todellisuutta, ollut surullinen. Ollut yksinkertaisesti surullinen ja stressaantunut. Ihmetellyt monia asioita. Kuunnellut lähes joka harjoittelupäivän alussa saman lauseen: "Onko meitä taas näin vähän vuorossa? Ei kyllä ehditä suihkuttaan tänään."

Toki koukkiksessakin on erilaisia osastoja. Pääsin harjoitteluun vain ilmeisesti yhdelle "pahimmista". Suurin kysymykseni on vain seuraava: Miten johtavassa asemassa olevat ihmiset pystyvät nukkumaan ja elämään itsensä kanssa, kun he tekevät päätöksiä, joilla vaikutetaan ihmisten elämään jopa niin, että inhimillisyys alkaa rakoilla? Ajattelevatko he olevansa kuolemattomia eivätkä koskaan itse vanhene? Sillä siellä sängyn pohjalla makaa elävä ihminen, juuri tasan samanarvoinen ihminen kuin kuka tahansa meistä. Minä en arvosta pätkääkään ihmisiä, jotka tekevät epäinhimillisiä päätöksiä taloudellisiin seikkoihin vedoten. Rahayhteiskunta on aika mätä juttu.

*********

Tässäpä on uusi ihana hevoseni, Rami. Maailmankaikkeuden yksi laiskimmista hevosista! Upea jytky, jonka suurin mielenkiinnon kohde on ruoka. Erittäin rauhallinen hevonen, työhevosainesta. Juuri minulle sopiva tätiratsu, jonka kanssa voi nauttia luonnosta ja köpsötellä pitkin mantuja. Ramilla on ikää vasta 6-vuotta, jota ei tosin uskoisi rauhallisen luonteen takia. Hevosmaailman halinalle. :)

Tässä komeilee Roope-poni. Oikein reipas shettisruuna! Luonteeltaan vielä orimainen kukkoilija, mutta aivan ihastuttava poninpulleroinen. Hyvä ajaa kärryillä! Ikää herrasmiehellä vasta 4-vuotta. Eniten poni yrittää kukkoilla Ramille, ihmisille on mukava ja kiltti yleensä. Symppis ja hauska kaveri.

********

"Jos omistat puutarhan ja kirjakokoelman, sinulta ei puutu mitään." ~Cicero~

Elämä jatkuu ja uudet kujeet on mielessä... :) Tässäpä kuvia uusista tuulista...

Rami.

Roope.

Kerron myöhemmin ketä nämä mystiset herrat oikein ovat... :)

Hyvää alkavaa syyskuuta kaikille!

Säde laukkasi ikivihreille laitumille 10.8.2010, yli 20-vuotiaana. Olin valmistautunut asiaan jo pitkään ja jalkaongelmien paheneminen sai tekemään lopullisen päätöksen. Vietin Säteen kanssa hienot 8 vuotta ja se opetti minulle paljon hevosen olemuksesta ja käytöksestä. Olihan Säde ensimmäinen oma hevoseni. Siitä kuoriutui rauhallinen, mutta oman tahdon omaava, harrastepolle, jonka selkään uskalsi laittaa kenet vain. Sädettä jäivät kaipaamaan monet ihmiset, myös minä niiden joukossa. Helpottunut olen siitä, ettei sen enää tarvitse kärsiä vaivoista, vaan voi laukata harja hulmuten taivaslaitumilla. Sain Säteeltä niin paljon, että tuntuu siltä, että yhteisenä aikanamme koimme kaiken enkä jäänyt suremaan, että olisi pitänyt vielä jotain kokea. Kiitos rakas Ystäväni, muistan aina mantelisilmäsi, hörinäsi ja mieleni on täynnä muistoja. Ikävöin sinua aina, kuten kaikkia edesmenneitä eläinystäviä ja uskon, että me kaikki kohtaamme, kun aika meidät jättää.

Viimeinen ero on rakkauden hinta. Mietin niin, kun viimeisen kerran painoin pääni otsaasi vasten ja kiitin sinua kaikesta. Kiitos.