"Mä järähdän kohta." "Mä olin siellä yli eilen." "Pelkääkö hiiri elefanttia vai elefantti hiirtä ja syökö muuten elefantti juustoa?" "Mä oon niin kova jätkä, että pistelisin sua kymmenen nolla, kokeillaanko?" "Miksi toi täti näyttää siltä, että olis syönyt purkillisen silliä?" "Kasvaakohan mulle siivet, jos uskon siihen tarpeeksi?" "Voiko tän puunoksan tunkea korvaan niin, että se tulee toisesta ulos?"<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Edellä olevat lainaukset ovat peräisin lasten suusta, kuinkas muutenkaan. Lasten kanssa enemmän ja vähemmän touhunneena ja tämän juhannuksen vauhdikkaasti viettäneenä noita hassuja lauseita ja kinkkisiä kysymyksiä tulee vastaan harva se kerta. Ja mikä parasta, niihin pitää yrittää vielä vastata jotain tai kysymysten sarja jatkuu loputtomasti jatkuvasti vaikeutuen. Kysymys "Syökö elefantti juustoa?" on haastava, koska tietääkö kukaan sitä tältä istumalta? Paitsi ehkä elefanttien hoitaja tai muu elefanttiasiantuntija, mutta muuten. En minä ainakaan. Kysymyksiin kietoutuu usein valtava määrä uteliaisuutta, viatonta halua tietää asioita ilman suurempaa kyseenalaistamista ja loputonta uskoa asioiden mahdollisuuteen ja toteutumiseen. Joskus sitä pysähtyy miettimään kuinka avoimia ja rehellisiä lapset ovat. Ei heidän tarvitse miettiä voiko kysymystä esittää, olenko hölmö jos kysyn jotain. Ei, se kysytään mikä mieltä askarruttaa ja jäädään silmät tapillaan odottamaan vastausta. Hienoa. Ja uhmakkuus. Pieni vaahtosammutin uhoaa silmät leiskuen ja nyrkit heiluen pistelevänsä isommankin miehen kumoon yhdellä terävällä iskulla, jonka kohdentaminen keskivartaloon havainnollistetaan huimilla taisteluliikkeillä. Söpöä.

Lapsilla on myös mainioita kiertoilmauksia asioille, joille ei tietyssä hetkessä löydy oikeaa termiä. Yli eilen tarkoittaa toissapäivänä (loogista, eikö olekin?) ja järähtäminen räjähtämistä. Hauskoja ovat myös aikuisten puheesta aukottomasti imetyt vaikutteet, joita rinta rottingilla lauotaan tosimielellä. Hauskin on ehkä erään hoitamani 6-vuotiaan pojan kommentti käydessämme autokeskustelua. Se meni näin: Minä: "Isäsi on ostanut uuden auton. Se on aika hieno, vai mitä?" Poika katsoo minua hieman vihaisena ja tokaisee: "Ei se ole auto, se on Mese. Tajuatko?" Tyhjentävä vastaus, kieltämättä. :)

Oma osansa ovat ällistyttävän mielikuvituksen omaavat lapset. Heidän kanssaan ei todellakaan tule aika pitkäksi, jos vain aikuisen mielikuvitus yhtään jaksaa laukata ja pystyy tempautumaan toisiin maailmoihin. Lähdin kerran vadelmia poimimaan erään mielikuvitushurjan kanssa. Sillä kertaa olimme keskellä Winx-piirrettyä, keijujen maailmassa. Vadelmien poimiminen loppui avustajaltani siihen, kun neljännen marjan kohdalla vadelmassa oli kuulemma järjetön vattumato, joka hyökkää hetkenä minä hyvänsä kimppuun taikoen meidät minietanoiksi. Hakkuuaukealla koimme huiman seikkailun taistellen pahoja noitia vastaan. Poika taisteli heinätukkojen kanssa, juoksi vadelmapensaissa kirkuen ja repien mukaansa erinäköisiä kasveja. Vähän väliä kuului huutoja: "Ne ovat tuolla, iske ukkosiskulla!" "Suojaudu perhosmuurilla ja iske auringonsädeiskulla!" "Varo, köynnösmuraatti!" "Nyt, iske laavavyöryllä!" Vadelmien poiminnan lomassa huutelin valmiiksi saneltuja iskuja ja välillä kyykistyin pensaan suojiin. Kun marjoja oli muutama litra, poika kysyi: "Luovutammeko taistelijatoverini Susanna?" Koska marjatavoitteeni uupui vielä litran verran, vastasin: "Ei, jatkamme taistelua. Eteenpäin!" Lopulta hurja taistelu oli ohi, marjasanko täynnä ja poika uuvahti kotiin päästyämme sohvalle väsyneenä. Jos joku ulkopuolinen olisi katsellut tai kuunnellut marjaretkeämme, olisi hän varmasti luullut meitä vähintään avohoitopotilaiksi.

Ehkä kaikkein parasta lapsissa on kuitenkin niiden suora palaute. Jos he eivät ole tyytyväisiä, siitä kuullaan varmasti. Jos heillä on hauskaa, siitä kyllä kerrotaan. Jos heillä on tylsää, se kyllä ilmaistaan painokkaasti. Jos heitä pelottaa, he näyttävät sen. Ja jos he pitävät sinusta, he saattavat sanoa: "Sinä olet tosi kiva. Toivottavasti maa pettää alta niin, että me pudotaan yhtaikaa. Kaikki kun on niin kauan hyvin, kun olet meidän kanssa." Siinä unohtuvat kaikki huonot hetket, hermojen koettelu ja hampaiden kiristys. Ei voi muuta kuin hymyillä. :)

Väsättiin juhannukseksi tällainen yllä oleva maalaishenkinen kukka-asetelma pihaan. Olen ihan intomielenä sen kanssa, koska se vaan on hieno. Muutama heinäseiväs, narua ja tutuilta saatuja kukkia. Vau.

Ja koska vanhat esineet on niin hienoja, kaivettiin aitasta maitotonkkia, joihin kerättiin koivunoksia. Kyllä vanhoista esineistä saa hienoja pienellä luovuudella. :)