Huomasin syntymäpäivääni seuraavana päivänä, että muutaman minuutin aikana ihminen voi aiheuttaa hyvin eri mielikuvia kanssaihmisissä. Saavuin autolla asuntoni parkkipaikalle. Mukanani oli iso kimppu kukkia: syysliljoja, kalloja sekä monenlaista eri harsokukkaa. Sain kimpun syntymäpäivälahjaksi. Ihana kimppu! Olin laittanut sen muoviämpäriin, jotta suuressa lasivaasissa oleva kimppu pysyisi ajomatkan pystyssä. Ajattelin, että en törmää matkalla parkkipaikalta asuntoni ovelle kehenkään, koska myöhään illalla paikka on yleensä hiljainen.

Mitä vielä. Ennen kuin ehdin pääovesta sisään, vastaan tuli nuorehko nainen pikkulapsen kanssa. Sylissä möllöttävä tyttö katsoi silmät suurina minua ja sanoi äidilleen: ”Tolla tädillä on paljon kukkia, onkohan se kukkakaupantäti?”. Mietin mielessäni, että loistavaa, oikein kukkakaupantäti! Äiti vastasi lapselleen, että ”Täti tai tyttö on varmaan saanut joltain toiselta ihmiseltä kukkia.” Tervehdin naista ja menin ohitse. Loistavaa, minua tytöteltiin tädittelyn sijaan. Ajattelin pääovesta sisään päästyäni käyttää hissiä, jotta pääsisin äkkiä kotiin.

En koskaan aiemmin talossa asuessani ole joutunut odottamaan hissiä, mutta kuinkas ollakaan, tällä kertaa hissiä odotti kaksi ihmistä jo ennen minua. He kääntyivät katsomaan, kun tulin kukkasankoni kanssa. Nuori ja vanhempi mies hymyilivät. Vanhempi mies kysyi, onko ollut hautajaispäivä. Siinä vaiheessa päätin, etten aio todellakaan arvuutella heidän kanssaan kukkieni tarkoitusperää, vaan hymyilin ja totesin meneväni portaita. Sanoin vanhemmalle miehelle, että eivät nämä surukukkia ole. Portaita harppoessani kirosin ihmisten mielikuvat alimpaan maanrakoon, koska kallaa käytetään nykyään niin moneen tarkoitukseen morsiuskimpuista lähtien. Että jos minulla on valkosävyinen kukkakimppu, jossa on muutama kalla, se on automaattisesti hautajaiskimppu!

Puhistessani portaissa hirmuisen lohikäärmeen lailla, alemman rapun iäkäs naishenkilö oli päättänyt juuri samalla hetkellä viedä roskia. Hän hymyili ja hymyilin takaisin tervehtien. Odotin jotain veitsenterävää lohkaisua, mutta hän ei sanonut mitään! Katsoi vain perääni, kun harpoin rappuja ylöspäin. Räpeltäessäni lopulta oveani auki, hissin ovi avautui ja nuorempi mies astui ulos. Hän käveli ohitseni virnuillen. Onnekseen virnuilun lomassa hän ei avannut sanaista arkkuaan tai olisi pian saanut kasvojensa koristeeksi kukkakaupantätitytön hautajaiskimpuksi luullun syntymäpäiväkimpun. Kaikesta huolimatta, kimpun kauneus ei hävinnyt minnekään ja se koristaa nyt asuntoani. :)