Onpa vierähtänyt pitkä aika, kun olen blogia viimeksi kirjoittanut. Paljon on tapahtunut, elämä on ihastuttavaa ja kolumneja olen ehtinyt kirjoitella monia. Tässä yksi jäljempänä, joka on jo julkaistukin. Olkaa hyvät. :) Ajattelin, että voisin ehtiessäni alkaa päivittään myös tätä blogia. Valitettavasti aiempien tekstien kuvat eivät näy, mutta sille ei voi mitään. :)


Maisema mökiltä.
 
MAAILMOJA

Omistan muutaman pehmoleluoravan. Niistä yksi on todella suurikokoinen, yksi keskikokoinen ja loput pieniä. Olen aina ajatellut, että kyseessä on oravaperhe. Äiti, isä ja lapset. Mutta kerranpa pieni poika totesi minulle sen enempää miettimättä, että kyseessä on yksinhuoltajaorava. Yh-orava, jolla on yksi teiniorava ensimmäisen miehen kanssa ja pienet oravat seuraavan miehen kanssa. Siinäpä se, ajattelin. Nykymaailma. Aikuisten maailma, jonka jo lapset tuntevat monesti paremmin kuin aikuiset.

Raja lapsuuden ja aikuisuuden välillä on sumenemassa. Ennen aikuisten maailma oli salainen. Se sisälsi asioita, jotka kuuluivat vain aikuisille. Lapsilla oli oma maailma ja aikuisuuden avautuessa salaiset asiat alkoivat hiljalleen muuttua tutuiksi. Lasten maailmassa oli huoletonta keijujen siipien havinaa hyvine loppuineen satumaailmassa ja lumilinnojen rakentamista toppahaalari päällä. Toki tätä on vieläkin, mutta rinnalle on tunkeutunut media netteineen, peleineen ja ohjelmineen. Viaton keiju saattaakin yhtäkkiä omata tursuavan rintavarustuksen, paha voittaa hyvän,  peleissä roiskuu veri ja ohjelmissa sukelletaan aikuisten maailmaan. Lapset kohtaavat liian aikaisin asioita, joita lapsen mieli ei pysty vielä ymmärtämään eikä käsittelemään. Ei ole kokemusta, jonka avulla jäsentää ylitse vyöryvää mediatulvaa. Monet asiat aiheuttavat tuskaa, epätietoisuutta ja ovat jopa vahingollisia kehittyvälle mielelle. Vielä seitsemänvuotiaskin lapsi sekoittaa fantasiaa ja todellisuutta keskenään.

Lapsilta myös vaaditaan yhä enemmän yhä aiemmin. Aikuisten maailma tunkeutuu lapsuuteen ja menestyspaineet ja odotukset alkavat jo ensi parkauksesta. Pitäisi olla tehokas ja hyvä, sekä vanhempien että lapsien. Vai miltä kuulostaisi babymuokkaus, jota katselin eräänkin kuntokeskuksen ohjelmistossa? Onhan se hyvä aloittaa muokkaus jo vauvaiässä yhdessä äidin kanssa, jotta voidaan ahtautua ihanteisiin ja mielikuviin. Sitä päivää odotellessa, kun kauneusrasvapurkin kyljessä lukee 5+ sen 40+ sijaan.

Ihmiset elävätkin monesti mielikuvien vankeina. Kyllä sitä nyt kolmikymppisenä pitää olla omistusasunto. Kyllä sitä nyt pitää olla sitä ja tätä hyvässä elämässä. Kukahan näitä ajatelmia kehittää? Niitä kehittää jokainen mielessään ympäristön luomien mielikuvien mukaan, joilla ei kuitenkaan välttämättä ole mitään tekemistä hyvän tai mielekkään elämän kanssa. Hyvä ja merkityksellinen elämä on jokaisen oma kokemus, ei mielikuva.

Lasten ja aikuisten maailmojen sekoittuessa, käy myös päinvastainen ilmiö. Aikuisilla on tarve yhä enemmän lapsellisuuteen. Kolmikymppiset haluavat elää vapaata ja vastuutonta elämää ikinuorina. Kuusikymppisistäkin saattaa löytyä teinivaihde. Mielikuvat iskevät ajatusta siitä, että nuoruutta tulee tavoitella jokaisessa elämänvaiheessa. Lapsena on kiire kohti aikuisuutta, aikuisena kaipaus nuoruuteen. Missä välissä me sitten elämme elämää, kun aina on kaipaus johonkin muuhun olotilaan? Mediatutkija ja opettaja Neil Postman on todennut jo 1980-luvulla osuvasti: ”Ilman aitoa lapsuutta ei ole aitoa aikuisuutta.”

********