"Niin paljon on eläin ihmistä viisaampi, että se ei ota enempää kuin tarvitsee. Ihminen ei edes tiedä, mitä tarvitsee." ~Demokritos~

Harjoitteluni Koukkuniemen vanhainkodissa on loppusuoralla. Olen tavannut monenlaisia ihmisiä ja kummastellut aikuisten ihmisten käytöstä. Siksi valitsin kirjoituksen alkuun tuon Demokritoksen mietelmän. Mietin koukkikseen mennessäni, että ovatko puheet hoitajapulasta totta. Odotin mielenkiinnolla mitä harjoittelu tuo tullessaan. Ja jo ensimmäisenä päivänä toivoin pääseväni pois ko. paikasta. Asukkaat pääsevät suihkuun ehkä kerran parissa viikossa. Hikisiä ikääntyneitä ihmisiä käännellään puolelta toiselle. Vaatteet voivat olla pitkäänkin likaisia, riippuen jaksaako hoitaja vaihtaa niitä. Koska siinähän menee aikaa ja kymmenet asukkaat odottavat hoitoa, jota tehdään muutamalla hoitajalla. Vai miltä kuulostaa seuraavanlainen työvuoro: 4 hoitajaa ja 43 asukasta, joista suurin osa vuodepotilaita? En minä hoitajia mistään syytä ja ymmärrän heidän turhautumistaan. Joka paikkaan ei vaan voi revetä ja lisää pitäisi säästää edelleen. Kuluja pienemmäksi, tarvitaankohan niitä suojakäsineitäkään ihan välttämättä, kun eihän se alapesu niin likaista touhua ole?

Sen sijaan, että olisin saanut rauhassa harjoitella vanhustyötä, olen ollut välillä tiskaamassa, kun laitoshuoltaja sykkii osastolta toiselle hiki päässä. Heitäkin pitäisi vähentää. Olen kastellut asukkaiden huonekasveja, kun kukaan muu ei sitä ole tehnyt. Kenen tehtävä se on? Ei kukaan tiedä oikein ja silloinhan sitä ei tietenkään kukaan ei voi tehdä. Paitsi opiskelija. Olen kuskannut roskapusseja paikasta toiseen, vienyt kahvia huutavalle mummolle, kun hän sitä toivoi eikä muut vieneet kuin opiskelija, vienyt sokeria ja suolaa asukkaan ruokaan, jolle ei mauton laitosruoka maistu. Kuskannut asukasta toiselle osastolle katsomaan aviopuolisoon, koska opiskelijalla on sellaiseen aikaa. Jos tekisin kyseistä työtä pidempään a) väsyisin auttamiseen, jota en pysty tekemään niin kuin pitäisi b) laitostuisin enkä enää tuntisi mitään sisälläni ja päiväni ehdoton kohokohta olisi kahvitauko. Olen koko harjoittelun ajan ollut väsynyt, miettinyt pienet vapaat hetkeni vanhustyön todellisuutta, ollut surullinen. Ollut yksinkertaisesti surullinen ja stressaantunut. Ihmetellyt monia asioita. Kuunnellut lähes joka harjoittelupäivän alussa saman lauseen: "Onko meitä taas näin vähän vuorossa? Ei kyllä ehditä suihkuttaan tänään."

Toki koukkiksessakin on erilaisia osastoja. Pääsin harjoitteluun vain ilmeisesti yhdelle "pahimmista". Suurin kysymykseni on vain seuraava: Miten johtavassa asemassa olevat ihmiset pystyvät nukkumaan ja elämään itsensä kanssa, kun he tekevät päätöksiä, joilla vaikutetaan ihmisten elämään jopa niin, että inhimillisyys alkaa rakoilla? Ajattelevatko he olevansa kuolemattomia eivätkä koskaan itse vanhene? Sillä siellä sängyn pohjalla makaa elävä ihminen, juuri tasan samanarvoinen ihminen kuin kuka tahansa meistä. Minä en arvosta pätkääkään ihmisiä, jotka tekevät epäinhimillisiä päätöksiä taloudellisiin seikkoihin vedoten. Rahayhteiskunta on aika mätä juttu.

*********

Tässäpä on uusi ihana hevoseni, Rami. Maailmankaikkeuden yksi laiskimmista hevosista! Upea jytky, jonka suurin mielenkiinnon kohde on ruoka. Erittäin rauhallinen hevonen, työhevosainesta. Juuri minulle sopiva tätiratsu, jonka kanssa voi nauttia luonnosta ja köpsötellä pitkin mantuja. Ramilla on ikää vasta 6-vuotta, jota ei tosin uskoisi rauhallisen luonteen takia. Hevosmaailman halinalle. :)

Tässä komeilee Roope-poni. Oikein reipas shettisruuna! Luonteeltaan vielä orimainen kukkoilija, mutta aivan ihastuttava poninpulleroinen. Hyvä ajaa kärryillä! Ikää herrasmiehellä vasta 4-vuotta. Eniten poni yrittää kukkoilla Ramille, ihmisille on mukava ja kiltti yleensä. Symppis ja hauska kaveri.

********

"Jos omistat puutarhan ja kirjakokoelman, sinulta ei puutu mitään." ~Cicero~