Avasin hiljattain mölinämasiinan eli television, kun sitä harvoin tulee kesäaikaan tuijotettua. Surffailin kanavia ja voi ihmetys kuinka monta eri kanavaa kyseisestä laitteesta nykyään löytyy. Musiikkia, urheilua, dokumentteja, saippuaa, mainoksia, elokuvia, tositeeveetä ja kaikennäköistä hulabaloota. Pysähdyin ja mietin; kuka oikeasti katselee tätä kaikkea? Kenellä oikeasti on niin hyvät istumalihakset, että pystyy turruttamaan latvatietokoneensa mölinämasiinasta tulvivalla aineistolla? Ja kuka oikeasti pystyy vielä siihen päälle katsomaan ne kaikki hyllyyn hankitut DVD-elokuvat sun muut? Ja ketä oikeasti kiinnostaa, jos joku elähtänyt rokkari hakee morsianta silikonilla pumpattujen töröhuulitarjokkaiden joukosta? Ehkä jotain oikeasti kiinnostaa, koska tuollaista tavaraa pusketaan tietoisuuteemme.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

********

Mietin eräs päivä uidessani keskellä järveä iho kananlihalla, että onko satuprinssejä olemassa. Monet ihmiset puhuvat, että he odottavat omaa satuprinssiä tai satuprinsessaa saapuvaksi elämäänsä. Sitten he yhdessä ratsastaisivat kohti auringonlaskua täydellisen valkoisella ratsulla ja loppuelämä omassa kimaltelevassa satulinnassa olisikin pelkkää hattaraa, serpentiiniä ja onnenkyyneleitä. Mietin, ovatko satuprinssit ja –prinsessat unelmia ja haaveita varten ja oikeat ihmiset sittenkin arkielämää varten? Pitäisikö minunkin alkaa haaveilla komeasta prinssistä silitetyssä ja särmikkäässä univormussaan, joka yksi kaunis päivä karauttaisi kaviot kopisten eteeni valkoiset hampaat loistaen ja veisi minulta tajun sekä lopunkin järjen? Vai pitäisikö edelleen uskoa siihen, että vähempikin riittää? Että vähemmästäkin voi rakentaa suurempaa ilman satuja ja niiden katoavaisuutta? Että kestävään  onneen ja hyvään elämään ei tarvita pyörryttävää pökertymisfiilistä, joka kuitenkin laimenisi jossain vaiheessa? Tosielämässähän romanttiset sadut menevät yleensä kutakuinkin komiikan puolelle. Unelmien prinssin sijaan voisin hypätä hänen uljaan valkoisen ratsunsa selkään, iskeä pohkeet hevosen kiiltäviin kylkiin ja karauttaa hiekka pölyten hurjaan laukkaan komistuksen jäädessä laulelemaan ylisiirappisia rakkauslurituksia tyhjyydelleen. Tai jossain vaiheessa ylimaallista tarinaamme ilkeä noita tai äitipuoli saapuisi kuvioihin myrkyttämään minut omenallaan tai huumaisi prinssini rakastumaan tulisesti toiseen neitoon. Koska järvivesi on vielä näin kolean kesän heinäkuussa suhteellisen kylmää, oli pohdinta saatava loppuun ennen kuin lihasteni lisäksi kylmyys olisi sumentanut ajattelukykyni. Päätin, että voin haaveilla satuprinssistä (ja erityisesti hänen upeasta hevosestaan), mutta odottamalla vain häntä kaihoisasti huokaillen löytäisin itseni vielä kiikkustuolistakin yksin haaveilemasta. Ja lopulta en pystyisi enää reumaltani ja kolottavilta jäseniltäni hyppäämään sadun vaatimalla keveydellä humman selkään. Tosielämässä vähempikin riittää, vaikka ympäröivä yhteiskunta onkin täynnä "mulle kaikkea enemmän ja täydellistä tajunnanräjäytystä heti saavista kaatamalla kiitos" – mentaliteettia.

********

Nekku on kasvanut hurjaa vauhtia, todellinen gansteri nykyään. Mietin usein millainen siitä lopulta tulee. Herra on todella oppivainen ja tottelevainen (lähes aina), mutta todella villi myös. Eräskin aamu sydän meinasi nousta kurkkuun, kun Nekku teki laiturilta kunnon sukelluksen. Haistellessaan laiturin päässä, se yhtäkkiä putosi veteen ja vain kuplia jäi pinnalle. Olin jo hyppäämässä kuin paraskin Baywatch-tähti järveen pelastamaan karvakaveriani, kun koiruus ilmestyi pintaan ja lähti uimaan rantaan. Edelleenkään Nekku ei silti pelkää mitään. Ei vettä, ei ukkosta, ampiaiset ja mehiläiset yritetään pyydystää suuhun, rekka-autoja kohti hyökätään ja hevonenkaan ei herätä mitään kunnioitusta tässä mustassa gansterissa.

Tämä Nekun ilme saa minut aina nauramaan. :) Nekun emä on jämtlanninpystykorva, mutta isän rodusta ei ole tietoa. Siinä onkin miettimistä ja ehkä rodut alkavat valjeta myöhemmin, kuten kävi Jerin kohdalla sen vanhoina päivinä. Vinkkejä rotumäärittelyyn liittyen otetaan kyllä kiitollisina vastaan. :)