Viime viikolla kävin tämänhetkisen työpaikkani virkistyspäivänä pienellä kävelyllä Pyynikillä. Kävelyretkestä tuli melko nostalginen reissu, koska mieleeni palasivat niin monet Varalan urheiluopistolla vietetyt leirit lapsuudessa ja nuoruudessa (ah, kuulostanko jo mummolta? :D) Nostalgia on sinänsä jännä asia, että se maalaa muistot kultaisilla sävyillä, vaikka ne ei koettuna hetkenä välttämättä kovin kultaisia olisi olleetkaan. Huomasin olevani nostalgian todellisessa ytimessä, koska kaipasin niitä leirihetkiä. Ja allani kulki se tuskainen Pyynikin kolmonen näkötornin ympäri. Silloin ei ehditty paljon munkkikahveja juoda eikä maisemien kauneutta ihailla, kun trikoot puristaen pyyhällettiin 9 km:n juoksutestiä. Vai olikohan testin pituus 12 km...no, pitkä se kuitenkin oli täydet lasissa vedettynä. Odotin testiä aina lähes kauhulla ennen leiriä, koska se oli kova. Siihen päälle vielä muut testit, niin tiesi seuraavana päivänä tehneensä jotain. Valmentajamme oli armoton eikä treeneistä luistettu. Joskus rullahiihtolenkkiä ei edes keskeytetty, vaikka ukkoskuuro pyyhki yli ja korvat lukossa ukkosen paukkeesta painoimme tasatyöntöä eteenpäin. Tuskaisimmat ja samalla niin ihanat muistot tulevat mieleen myös Vuokatista, jossa aina helteellä suunnattiin sauvarinteeseen. Eihän ohjelmasta sopinut luistaa missään sääolosuhteissa! Kyseessä ei ollut mikään pikkuinen mäentöppäre, vaan ihan laskettelurinne. Mittarissa oli kolmekymmentä lämpöä, joten voit vaan kuvitella kuinka kuuma auringonpaisteisessa rinteessä oli iltapäivällä. Sitä tahkottiin muutama tunti ja armas valmentajamme asettui yleensä rinteen puoliväliin tai rinteen päälle istumaan ilman paitaa tuolille huutaen piiskaavalla äänellä: ”Käytä käsiä!” ”Tehoa, tehoa!” ”Ei anneta vauhdin tippua!” ”Pidempää askelta!” ”Hyvin tulee!” "Töitä tytöt, TÖITÄ!" Arvaattekin varmaan, millä koutsi saapui paikalle: autolla tietenkin. :) Unohtumaton elämys oli aina myös aamulenkki. Sille lähdettiin tasan kello seitsemän. Laskimme aina huoneessa minuutilleen herätysajan. Miten kauan menee sängystä nousemiseen, vessassa käymiseen, vaatteiden pukemiseen ja lenkkareiden jalkaan laittamiseen. Yleensä heräsimme noin 6.45-6.50. Saman tien kokoontumispaikalta pirteän koutsimme johdolla lähdimme ”kevyelle” aamulenkille (lue: MK-treeni eli maksimikestävyyden puolelle meni). Kerran päätin ottaa sykemittarin aamulenkille ja totesin sen todella takovan vauhtikestävyyden ja maksimikestävyyden rajamailla heti aamutuimaan. Puolivälissä noin 4-5 kilometrin aamulenkkiä pysähdyimme venyttelemään ja kun selkä hiessä saavuin venyttelypaikalle, oli koutsi jo venyttelyt suorittanut kuinkas muuten kuin tehokkaasti ja taas mentiin ja yritettiin pysyä perässä. Aamupalalle meno oli aina yhtä juhlaa, koska hien virtaaminen loppui yleensä siinä vaiheessa, kun puurolautanen oli jo tyhjä. Mutta ah, niin mukavia hetkiä ja mukavia kavereita! :)

En leireillä koskaan ehtinyt pysähtyä ihailemaan upeita Pyynikin kolmosen maisemia, mutta nyt tein sen. Harmi vain, kun ei ollut kameraa mukana. Pysähdyin näköalapaikalle ja istuin pitkälle puiselle penkille. Maassa oli muutama tupakantumppi ja joku oli piirrellyt hiekkaan epämääräisiä kuvioita. Katselin Pyhäjärvelle. Oli aurinkoinen ja lämmin päivä. Vesi kimalteli. Paikka paikoin se oli syvän sinistä, paikka paikoin se kimmelsi kuin tähtitaivas. Istuin vain ja katselin. Välillä näkökenttääni ilmestyi valkoinen lokki, joka liiteli ja kaarteli järven yllä häviten lopulta kaukaisuuteen. Näköalapaikka sijaitsee kalliolla ja kallion alapuolella näkyi jokin iso tehdas.Tehtaasta näkyi katot, monta tasaista kattoa. Niitä katsellessa teki mieli hypätä kalliolta katolle, ajatuksissa. Katot näyttivät niin tasaisilta ja niin lähellä olevilta, vaikka todellisuudessa pudotus olisi ollut pitkä. Välillä takanani kuului hiekan rahina, kun yksinäinen juoksija eteni Pyynikin maisemissa. Minulla oli hyvä fiilis ja jatkoin matkaa. Reitti oli edelleen sama ja kuvittelin itseni juoksemassa sitä lihakset hapoilla, kelloa vastaan ja vuosia nuorempana. Hymyilin, koska nyt minulla ei ollut minnekään kiire.

********

Tein eräs päivä tylsyyden iskiessä harjoituskampauksen. Hiukseni ovat erilaisiin kampauksiin hyvin taipuvia ja usein parhaat kampaukset syntyvät, kun en mieti miten päin hiukseni laitan vaan annan käsieni taiteilla vapaasti luovuutta käyttäen. Löysin kaapin kätköistä hienon hiuskoristeen, joka käy myös rintakoristeeksi, ja lisäsin sen kampaukseen. Ihan kelpo kampaus tuli, olisi voinut vaikka juhliin lähteä. :)