Kirjasto. Osuva nimi tuolle laitokselle, joka lainaa kirjoja, lehtiä ja musiikkia. Ja varmaan jotain muutakin. Valmistumisen jälkeen olen liikkunut kirjastoissa eri tarkoituksessa kuin viimeiset 5 vuotta. En enää etsi ja varaile opiskeluun liittyvää kirjallisuutta tuskaillen pitkiä varausjonoja, kirjojen vähyyttä ja tenttien sekä deadlinen vauhdikasta lähenemistä. Ei, nyt kirjasto on minulle levollisempi paikka. Välillä suorastaan kiehtova ja äärimmäisen kiinnostava. Olen lukenut viimeisten kuukausien aikana enemmän romaaneja kuin yhteensä lukuisina viime vuosina. Hömppää, saippuaa, draamaa, rikoksia, raastavaa rakkautta, valheita, pettämistä, ihmiskuvauksia ja yllättäviä käänteitä. Joinain päivinä suorastaan malttamattomana odotan hymynkare suupielessä niitä vapaita hetkiä, kun voin ottaa kirjan käteen, lösähtää sohvalle tai sängylle ja uppoutua toiseen maailmaan. Hellepäivinä tulen toteuttamaan saman laiturilla maaten ja jos tilanne vaatii, voin pulahtaa välillä veteen. Suosittelen! Mölinämasiina ei tutkimustenkaan mukaan kehitä latvatietokonetta läheskään yhtä tehokkaasti (jos ollenkaan) kuin kirjat. Joten töllö kiinni ja kirja käteen. Ja jos kirjaa ei löydy, mars kirjastoon. Ja se on ilmaistakin näin taantuma-aikoina! 

Yhtenä pilvisenä päivänä suuntasin erääseen kirjastoon palauttamaan pinon luettuja kirjoja. Suunnitelmissa oli lainata uutta luettavaa. Avasin oven ja olin törmätä muutamaan ala-asteikäiseen tyttöön. Huivit päässä, toisella olkalaukku ja roikkuva kaulakoru. Tytöt pulisivat keskenään tirskuen ja vilahtivat ohitseni. Seuraavana silmiini osui kirjastontädin pöytä, jossa lainaukset sun muut suoritetaan. Vai mikä sen pöydän nimi on? Nimeän sen kirjastontädin pöydäksi tällä päivämäärällä. Vai onko se epätasa-arvoista? No, olkoon kirjastontätien ja - setien pöytä. Kaikesta huolimatta, pöydän takana istui keski-ikäinen naishenkilö kutoen jonkinlaista vaatekappaletta (huomaatte varmaan ymmärrykseni neuletöistä..."jonkinlainen vaatekappale" :D). Hymyilin ja tervehdin naista, mutta hän jatkoi neulomista. En vielä tässä vaiheessa pyytänyt palveluja, vaan hiivin hyllyjen väliin etsimään haluamiani opuksia. Ensimmäinen hylly, toinen hylly, kolmas hylly, neljäs hylly...tarkastelin aakkosjärjestystä, etsin mielestäni oikeista kohdista. Epätoivoisena etsin ihmissuhderomaaneja jopa sotakirjallisuuden joukosta. Kerrottakaan, että sieltä niitä ei ainakaan löytynyt. Neulova kirjastontäti selvästi tarkkaili minua, koska kun katsoin häntä kohti, hän käänsi päänsä poispäin. Ikäänkuin ei huomaisi mitään, olisi voinut vielä vähän vihellelläkin. Silloin päätin, että täti saa töitä. Sillehän ei neulomisesta työajalla makseta! Siirryin kohti kirjastontätien ja -setien pöytää ja esitin muutamien kirjojen nimiä. Tyhmänä kerroin, etten ollut löytänyt niitä, vaikka netistä olin katsonut, että niiden pitäisi olla paikalla. Täti laittoi kutimen pöydän alle ja alkoi koneelta katsoa kirjoja. Kone jumitti. Täti takoi hiirtä kuin tuomiopäivänä, mutta ei auttanut. Seuraava kone ja sekin jumitti. Oli kuulemma jokin järjestelmäsiirto sekoittanut koneet. Täti lipui takahuoneeseen. Odottelin ja naputtelin sormella kirjastontätien ja - setien pöytää. Katselin lukusalissa istuvia paria iäkästä ihmistä. He olivat syventyneet päivän lehtiin. Hiljaisuus oli kirjastomainen. Pari vaahtosammuttimen kokoista poikaa vilkuili minua nettikoneilta. Hymyilin heille ja pojat uppoutuivat tiiviisti koneen maailmaan. Odotin lisää. Mietin, lähtikö täti kahville vai käymään kotona. Odotin ja kuuntelin kellon tasaista naksutusta. Tik, tik, tik, tik...vaihdoin säveltä. Tak, tak, tak, tak...tik tak, tak, tik. Melkein kirkaisin, kun yhtäkkiä täti oli taas edessäni kertoen, että kyllä niiden kirjojen paikalla pitäisi olla. Loistavaa, olin tiennyt sen jo kirjastoon mennessäni. Täti suuntasi hyllyille, jotka olin käynyt läpi. Eikä löytänyt kirjoja, joten totesin mielessäni, etten ihan toivoton ollut, kun en itse niitä ollut havainnut. Paikalle saapui toinen täti. Kirjastontädin laihempi versio, iäkkäämpi nainen. Hän höpisi jostain uudistuksesta ja hyllyjen numeroinnista. Lopulta tätikaksikko yhteen ääneen totesi, että "Aaaaa, nehän ovat siellä hyllyssä. Voi voi, niinhän sen pitikin olla!". Sain analyysin jonkinlaisen uudistuksen vaikutuksista kirjojen sijoitteluun ja sekaannuksiin. Tuntui, että pääsen kohta lähtemään, kun tätikin vaikutti silminnähden helpottuneelta ja naureskeli vapautuneesti. Mutta. Lainaussysteemikään ei toiminut. Täti takoi jälleen hiirtä kuin toisena tuomiopäivänä ja mielessäni jo näin, miten kohta tuskanhiki alkaisi kirvota neulovan kirjastontädin otsalle. Kerroin tietenkin, ettei minulla ole kiirettä mihinkään ja totesin vielä, että voin tässä vaikka silmäillä paikallisen harrastelijateatterin kevätnäytösmainosta (jonka tosin olin jo lukenut läpi toistakymmentä kertaa aiemman session aikana, mutta sitähän en kertonut). Täti lipui jälleen takahuoneeseen. Nyt tietokonepojat jo nauroivat, kun katselivat minua ja hymyilin heille taas. Onnekseni muita asiakkaita ei ollut sattunut paikalle. Ehkä he aavistivat, että kirjojen lainaaminen ei ollut sinä päivänä kannattavaa. Tik, tak, tak, tik...odotin. Ja lopulta kirjastontäti tuli takaisin ja totesi, että takahuoneenkin kone jumitti. Jei! Olin jo alistua kohtalooni ja siihen, että tämä päivä kuluisi kirjastossa. Mutta sitten...täti melkein huusi, kun kirjastontätien ja - setien pöydän kone lähti toimimaan! Ja lainauskuitti putkahti ulos! Ihmeiden aika ei ole ohi! Melkein kuvittelin kuitinkin hymyilevän. Kiittelin ja toistelin, ettei tämä odottaminen mitään. Maailmassahan on vain aikaa! Ja pääasia oli kuitenkin toteutunut: sain uutta luettavaa. Kirjastot on hienoja paikkoja!

Tässä muutama kevätkuva lisää. Kävin taas joella. Tällä kertaa en yksin, vaan karhukoiraherra Rasmuksen kanssa. Rasse on jo vanha veikko, täyttää pian 10-vuotta. Mutta virkeä koiruus vielä, joskus vähän liiankin. :P