Yritin käydä juoksulenkillä tänään, mutta totesin olevani lähinnä rautakangen ihmisinkarnaatio. Lenkistä jäi niin huono fiilis, että varmasti ketuttaa koko loppupäivän. Etenemistä ei voinut sanoa juoksemiseksi vaan lähinnä se muistutti hanhen marssia. Ylämäet tuntuivat loputtoman pitkiltä ja alamäetkin ylimaallisen raskailta. Ehkä onkin parempi unohtaa juoksemiset vähäksi aikaa ja siirtyä liikuttamaan itseään muiden lajien pariin. Tai voi olla, että huomenna menisi jo paremmin...eipä sitä koskaan tiedä! Nyt kuitenkin voisin käyttää Karvisen sanoja ja todeta: "I hate Mondays!".

Eilen jalat vielä tuntuivat kevyiltä, kun kävin jälleen kerran ratsastamassa. Tuuli oli kova ja olikin suoranainen kuningasidea kangeta itsensä karvamersun kyytiin, kun puupinojen peitot lepattivat, pihassa lenteli irtotavaroita ja puista sinkoili oksia maahan. Allani oleva moni sataa kiloinen pakoeläin oli luonnollisesti hieman varuillaan ja välillä sen silmät pyörivät päässä kuin hedelmäpeli. Lenkki ei kuitenkaan ollut katastrofi enkä saanut nauttia metrisistä sivuloikista vaan olosuhteisiin nähden polle oli hyvin hallittavissa. Tosin juoksu maistui ja lopulta ravasimme teitä pitkin vajaan tunnin. Alkuun vauhti oli sellaista, että ajattelin jo kysyä onko eläkeläissuomijyrille olemassa omia monte-lähtöjä. Loppumatka tulikin tasaista hölkkää ja mikäs siellä kyydissä ollessa.

Toissapäivänä päätin sen sijaan laukata ravivarmalla tammallani. Säde ei edelleenkään tunne käsitettä rauhallinen tai hidas laukka, mutta ymmärtää sentään laukkapohkeen merkityksen (halutessaan :). Ei mikään ihme, koska neitosen raviuran 60 startissa ei juuri laukkoja nähty. Pollea aikoinaan koeratsastaessa se säntäsi laukkaan heti ravipohkeista, joten olen todennut pärjänneeni hyvin tämän ravihurjan kanssa. No, Säteen laukkahalut ja laukan vauhti riippuu monesti päivästä. Joskus tarvitaan monta yritystä, että laukka nousee ja joskus se nousee heti. Siitä olen ylpeä, että tammuska menee ravia jo tosi rauhallisesti pyydettäessä ja volttikin menee nätisti, kun alkuaikoina voltti oli vähintään urheilukentän kokoinen. Menimme omalla hieman ylämäkeen nousevalla pitkällä pellolla harjoituksia. Ensin ravia sitten laukkaa. Ja kuinka iloinen olinkaan, kun polle laukkasi välillä jopa hieman hiljempaa. Normaalisti kauramoottorin laukkavauhti kun on sellaista luokkaa, että lännen cowboytkin jäisivät varmasti taaksemme pitelemään stetsoneistaan kiinni. Mutta kyllä kova vauhti on silti aina myös mahtavaa; tuulen humina korvissa, vain minä ja hevonen. Jokainen heppaihminen tietää tunteen :)

Nekku on asettanut hyvin taloksi. Se on jo vähän kasvanut, syö aina kaikki ruokansa ja on virkeä pikkuherra. Nekku on erikoistunut riehumaan talon edessä kalliolla olevassa kukkapenkissä. Siellä se hyppii, repii kukkia ja juoksee ympyrää. Hassua. Ostin pojalle koirille tarkoitetun lelun, jonka nimitin Simo Siiliksi. Nekku tykkää leikkiä sillä, mutta kyllähän sitä kiinnostaa kaikki uusi muutenkin. Voi olla, että istutusvimmani tulokset päätyvät lopulta tämän juniorin kaivuuvimman uhreiksi... ;)

 (c) Esa Palmi

Nekku tuhotöissä. Huomaa etualalla olevat katkotut kukat! :D

 (c) Esa Palmi

Minäkö villi?! :D