Terve!

Nekku kesän ekana hellepäivänä.

Joku on päättänyt tuhota lenkkarini...Nekku <3

Pienistä arkipäivän tilanteista saa usein paljon irti, kun niitä tarkkailee. Sen pidemmittä kirjoituksitta, tässä muutama tosielämän tilanne, jotka ovat itseäni naurattaneet viime aikoina. Elämä on hassua. :)

********

Paikkana huoltoasema vilkkaasti liikennöidyn tien varrella. Asiakkaita suhteellisen paljon, kahvia kului ja höyrytetyt makkarat maistuivat rekkamiehille ja muille raavaan työn raatajille. Olin ostamassa tarvikkeita enkä löytänyt tavaraa pullollaan olevista myymälähuoneista omatoimisesti kaikkia listallani olevia asioita, koska ajatusenergiani keskittyi tavaramäärän suuruuden ihmettelyyn (Kuka tarvitsee sitä kaikkea roinaa? Parvekelaatikoita malleja x,y,z,q,b,n ja k  tai paristokäyttöistä myyränkarkoitinta?) ja ”miten selvitän tieni pois täältä tavarahelvetistä”- strategian luomiseen. Myyjä, siinä ratkaisu pulmaani. Näin  ensimmäisen myyjän sivahtavan hyllyjen välissä. Perään! Sain tämän kohteliaan miehen kiinni hetken päästä ja hän valitteli sairaustapausten aiheuttamaa myyjävajetta paikassa ja käski minun mennä kassalle kysymyksieni kanssa. Hän ei voinut siis palvella minua, koska oli sairaustapausten aiheuttama myyjävaje ja ilmeisesti silloin asiakkaita ei voi palvella, jos on sairaustapausten aiheuttama myyjävaje. Hyvä selitys, menin kassalle.

Liityin jonon jatkoksi ja edessäni jonotti R-kioskin kokoinen mies. Paikallisen pubin lyhythihainen paita päällä ja siistimätön parta sojotti kasvoilla kuin leikkaamaton ruoho. Hän katsoi minua ja hymyilin hänelle vienosti. Mies mittaili minua päästä varpaisiin ilmeellä ”mikäs sinä oikein olet”. Tiesin erottuvani keskiviikkoaamuhuoltoasemaihmisten eli kaljamahaistenlököverkkaritupakantumppisuupielessämiesten joukosta, koska päälläni oli kirkuvanpunainen tiukka takki, ruskeat koroilla varustetut nahkasaappaat, farkut ja hiukset lennokkaalla ponnarilla. Jono eteni hitaan varmasti ja miehen maksettua kahvinsa ja makkaransa, hän tokaisi, että nyt on neidin vuoro. Hymyilin hänelle aivan kuin en olisi itse asiaa tietänyt. Otin oikein yllättyneen ilmeen tyyliin ”Ai, kiva kun kerrot! Nyt sen tiedän!”. Miksi muuten naisen pitää näytellä usein tyhmää? Juuri tällaisissa tilanteissa mies kuvittelee suurinpiirtein kertovansa minulle ratkaisun ilmastonmuutokseen kohottaen omaa egoaan ja minä näyttelen tyhmää. Miksen voisi sanoa vaikka, että ”Prkl, lähde meneen makkaras kanssa!” tai ”On ne aivot mullakin!”. Mutta ei, se kuuluu käytössääntöihin, kohteliaisuuteen ja tapoihin. Ei siinä mitään, elämä on näin varmasti paljon mukavampaa ja hyväntuulisempaa. Onhan meille myös opetettu kohtelemaan toisia niin kuin haluaisit itseäsi kohdeltavan. Valitettavan usein kultainen sääntö taipuu kuitenkin nykyään muotoon ”tee muille niinkuin haluat”. Mutta naisena olemisessa on kyllä se hyvä puoli, että aina voi nostaa tarpeen tullen pikkurillin ylös ja näytellä tyhmää, koska on nainen… ;)

Takaisin huoltoasemalle. Edessäni tiskin takana oli hymyilevä keski-ikäinen nainen. Jo hänen katseensa pyysi kertomaan mitä palveluita olen vailla. Hänessä oli asennetta! Tiesittekö muuten, että ihmissuhdetyössä asenne on se asia, johon ihmiset ensimmäisenä kiinnittävät huomiota? Kuulin asian yhdellä mielenkiintoisella luennolla. Asenne huokuu ihmisestä toiselle ihmiselle. Vai mitä mieltä olette tiskin takana kynsiä nyppivästä mutruhuulisesta naisesta, joka tuskin voi katsettaan kääntää, ettei meikkinaamio vain leviä? Tai aidon ystävällisestä, silmiin katsovasta ja hymyilevästä ihmisestä, jonka olemus kertoo hänen huomioivan sinut? Kummassa on enemmän asennetta ihmissuhdetyöhön? Taas takaisin huoltoasemalle. Olin juuri saanut tervehdyssanat kerrottua ja muodostamassa ensimmäistä kysymystäni, kun tunsin tönäisyn kyljessäni. Katsoin sivulle ja siihen oli käsi ojossa ilmestynyt noin kuusikymppinen mieshenkilö. Hän heilutteli ojennetun kätensä päässä kahdenkymmenen euron seteliä ja näytti kiireiseltä, siltä kuin laskisi juuri alleen. Katselin häntä ja hän mutisi puoliääneen kuinka kiire on, että nyt ei ehdi kyllä jonottaa. Etusormessa kiilteli pramea ja paksu kultasormus, jollaisista en ollut koskaan pitänyt. Siinä se heilutteli seteliään kultasormus vilkkuen. Ärsyttävää. Hän oli juuri sellainen ihminen, jolle muut ihmiset olivat rasite ja auton ratissa hänestä kuoriutui kiroileva, töykeä ja kaikkien ohi itsemurhaohituksilla kaasuttava nestepää näin kategorisoidusti. Yskäisin tahallani ja miehen pää kääntyi minua kohti. Hymyilin hänelle hampaat näkyen ja mies sanoi, että on hieno ilma ulkona. Hieno ilma ulkona! Ja sekö on syy tunkea jonon ohi heiluttelemaan kahdenkymmenen euron seteliä kultasormus vilkkuen? En sanonut mitään, katsoin häntä tiukasti silmiin. Silloin hänen katseensa kääntyi kahvikuppiin ja sämpylään, joita hän oli ostamassa. Taisi olla oikein juustosämpylä salaatin kera. Ja sitten hän ymmärsi pahoitella, että tuli eteeni ja selitti saman kuluneen fraasin kiireestä ja päivän tiukoista aikatauluista. Ajattelin mielessäni, että siltikään sinulla ei ole oikeutta tunkeutua tiskille kuin mikäkin kuningas, mutta ymmärsin häntä ja totesin vain, että ei se mitään.

********

Paikka x. Ihmisiä istumassa penkeillä. Lähden kulkemaan ihmisiä kohti ja katseeni kiinnittyy kahteen iäkkääseen naisihmiseen, jotka ovat minua lähimpänä. Rouvien silmät laajenevat ja toinen alkaa kuiskuttaa toisen korvaan jotain. Kuiskaus ilmeisesti oli varustettu liian kovalla äänenvoimakkuudella, koska seuraavassa hetkessä kuulin jonkinlaisen rääkäisyn ja puolihuudon sekoituksen: ”Tuo on se SUSANNA!” Ja nimeni kohdalla ääni vielä voimistui. En tietenkään kuullut mitään tai ainakin yritin näyttää siltä ja jatkoin kävelyä rouvia katsellen. Hymyilin heille maireasti tekohymyä avuksi käyttäen ja ihanaa, mikä heleä hymy leidien kasvoille levisi, kun he katsoivat minua. Heidät ohittaessani nyökkäilin ja muodostin huulillani tervehdyssanoja ja rouvat näyttivät siltä kuin olisivat nähneet ufon tai vetäneet koko aamun jotain sieniä. Loistavaa. En tosin tiedä mitä olen viime aikoina tehnyt, että olen ihan ”se Susanna”, mutta elämä on joskus hyvin mielenkiintoista. :)

********

Paikka y. Rakennus, johon kuuluu ulkovessat ja puutarhavälinevarasto. Hyväntuulisesti hyräillen lähestyin rakennusta ja huomasin naisten vessan oven olevan auki. Huhhuttelin, että kukahan sen on jättänyt auki ja ajattelin mennä sulkemaan oven ennen kuin hakisin tarvitsemiani tarvikkeita varastosta. Olin tarttumassa oveen, kun sydän hyppäsi lähes metrin voltin. Vessassa istui nainen. Iäkäs nainen. Itse asiassa todella iäkäs nainen. Housut kintuissa. Pahoittelin paikalle ilmestymistäni, mutta nainen sanoikin, ettei tässä mitään ja alkoi jutella kuin vanhalle tutulle. Jalkani olivat kuin kiinni muurattuina betonilattiaan, en pystynyt liikkumaan. Katselin iäkästä naista ja siinä hän istui tarpeillaan kysellen samalla sukutaustojani. Ja minähän vastailin kerraten samalla viime viikkojen paikalliset sademäärät ja päivä – sekä yölämpötilat. Lopulta nainen pääsi kiinni sukutaustoihini ja siitähän riemu repesi: hän oli vuonna miekka ja kypärä heilastellut edesmenneen pappani edesmenneen veljen kanssa. Siinä minä katselin silmät tapillaan, kun edesmenneen pappani edesmenneen veljen nuoruuden aikainen rakastettu kiskoi pitsiunelma-alushousujaan kokoa kymmenen äksää ja ällä ylös valittaen kuinka vaikeaa oli nostaa jalka kynnyksen yli vessaan tullessa. Suomalainen identiteettini mureni hieman, koska eihän suomalainen nyt voi käsittää tällaista tilannetta häpeilemättä! Lasten kanssa kyllä vessareissuja olin tehnyt ja istunut viereisillä rei´illä, mutta että ventovieras edesmenneen pappani edesmenneen veljen heila vuodelta nakki… juttelimme kuitenkin muina naisina vessaepisodin jälkeenkin hetken yhdessä kävellen ja lopulta toivottelimme hyvät kesät.