Peesaajat lähdössä (kiitos tuntemattomalle kuvaajalle! :)

Rogaining-päivä Kurussa alkoi pilvisenä ja sateettomana, mutta koleana. Sormet kohmeessa ilmoittauduimme suureen koitokseen ja joimme jäsen S:n aamuhorteessa väsäämät termospullokahvit (ja miten hyvältä kahvi voikaan maistua sitä puolikohmeessa juodessa!). Kello tärähti aamuhengailujen ja riukuvessaan tutustumisen jälkeen 9:00 ja päivän tärkeimmät ystävät, kartat, jaettiin. Innokkaimmat suunnistusaktiivit juoksivat jo karttoineen hiomaan strategioita, kun me vasta hiippailimme jonon jatkoksi. Päivän reittivalinnat neuvoteltiin jäsen K:n auton konepellillä apuna yliviivaustussi, kynä ja kompassi. Reittivalinta oli yllättävän ongelmallinen rastien haasteellisen sijoittelun takia, mutta alun epätoivon jälkeen reitinvalinta selkeytyi ja vielä ennen lähtöä käydyn kriisipalaverin jälkeen reitti päätettiin kiertää eri suuntaan kuin alunperin suunniteltiin.

Suunnittelua...<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Lähtöalueelle järjestäytyessa joku viisaampi ja omat lähtöedellytyksensä tiedostava olisi voinut vielä kipaista takaisin autoon ja lähteä kaasu pohjassa karkuun. Siinä sivuille vilkuillessa kun helposti asetti itsensä kutakuinkin luokkaan "turistit" sillä perusteella, että usean kilpakumppanin rasvaprosentti näytti olevan lähempänä nollaa ja paitojen selkämyksissä koreili tekstejä tyyliin "Ultrarunning team" tai "Orienteering club". Mutta koska pääkallonpaikalle oli saavuttu, enää ei hanuiltu. Alkuohjeiden jälkeen lähtöhuuto kajahti ilmoille ja lähdimme valtavirrasta poikkeavaan suuntaan ohi lehmälaitumien ja saimme näistä elävistä alkumetreille juoksuseuraa, kun ne selvästi innostuivat päättömästi juoksevista reppuselkäisistä kestävyysihmeistä.

Ensimmäisen 10 minuutin aikana saavuimme melkomoiseen kyrvikköön ja epätoivo iski tajuntaan. Tätäkö on seuraavat 7 tuntia ja 50 minuuttia? Selvennykseksi lukijoille, kyrviköllä tarkoitetaan vaikeakulkuista metsää, jossa eteneminen saattaa jossain vaiheessa (ellei koko ajan) hieman ruveta kyrpiin. Mitä tiheämmässä on puuta ja risua, sitä paremmin kyseinen metsä täyttää kyrvikön määritelmän. Ensimmäisten satojen metrien aikana lenkkarit haukkasivat kunnon kylvyn ja siitä eteenpäin ne pysyivät vesimärkinä hamaan maalilinjan ylitykseen asti. Ensimmäisen rastin löytyminen antoi huikeita onnistumisen elämyksiä, joten kyrviköstä tielle selvittyämme olo oli kuin olympiavoittajalla näin vaatimattomasti ilmaistuna. Matka jatkui sorateitä ja rasteja poimittiin suunnitellusti. Vesirastin kautta suuntasimme kohti Liesjärveä ja pääsimme jo kartan toiselle sivulle. Parin tunnin kohdalla jalkoja alkoi hieman painaa ja ehkä fyysisestä sekä henkisestä väsymyksestä johtuen ilmoille lennähti tuntien kuluessa yhä pidemmälle hienoja lausahduksia. Samoin keskustelunaiheet olivat suorastaan mykistäviä verrattuna alun perinteisiin opiskelu/työ/mies/maisema-analyyseihin. Seuraavaan on koottu vaellussuunnistuksen mieleenpainuvimpia hetkiä.

Matkaa takana 2 tuntia 43 minuuttia. Tallustimme Liesjärven rantaa kohti rastia, kun jäsen K lausahti huokaisten, voipuneella äänellä: "Nyt tekis kyllä niin mieli makkaraa!" Tyhjentävää. Siitä eteenpäin fiilistelimme muurinpohjalettujen ja mansikkahillon kautta vaniljajäätelöön. Huomasimme, että sade ei näytä loppuvan. Kaksi tuntia selvisimme ilman alas ropsahtelevia tippoja.

Matkaa takana 4 tuntia 35 minuuttia. Kävelemme jalat lievästi tönkköinä Kivijärventietä kohti Kuru-Parkano-tietä. Matkalla oli vielä rasti pöpelikössä, johon oli otettava suuntaa. Jäsenet K ja S saivat väsymystilaa uhmaavan idean ottaa pienen vedon ja se myös toteutettiin. Tosin, sillä vedolla ei ollut mitään tekemistä nopeuden kanssa. Yhden valmiin ja kahden melkein valmiin maisterin oli myös harjoiteltava virkayskää, ja harjoitusten tiimellyksessä suunnanottopaikka rastille meni auttamattomasti ohi. Onneksi hysteerinen virkayskänaurukohtaussarja loppui ja pummasimme suunnanottopaikan vain muutamalla kymmenellä metrillä. Mitä pienistä, olimmehan jo aiemmin poimineet suunnitelmiin kuulumattoman sadan pisteen rastin ja hymy oli vieläkin korvissa sen jäljiltä.

Matkaa takana 5 tuntia ja 30 minuuttia. Tarvomme Kuru-Parkano-tiellä sateen piiskatessa asfalttia. Ohi viuhahteli autoja tasaiseen tahtiin, ja mietimme saako pöllö käännettyä päätään ympäri täydet 360 astetta vai vaan puolelta toiselle molempiin suuntiin. Selvitin asian myöhemmin ja pöllöjen pään kääntyvyys on noin 270 astetta. Huimaa sekin. Olisihan se luennolla kiva yllättää takana istuva jamppa kääntämällä pää vähäeleisesti muuten yhtään liikkumatta...

Matkaa takana 6 tuntia ja 15 minuuttia. Jäsen H huohahtaa: "Nyt on nahkat irti!". Se kuvasi kaikkien tuntemuksia. Jalkapohjat tunnottomat, reiskoja särki, pohkeet elivät jo ihan omaa elämäänsä. Jäsen S söi vauhdissa päällekkäin lätättyjä paahtoleipiä, joita jäsen K luuli sämpyläksi. Vettä satoi ja nauratti.

Matkaa takana 6 tuntia ja 30 minuuttia. Seisomme keskellä ei mitään metsäautotiellä ja edessä suuri hakkuuaukea. Seuraava rasti on siellä jossain ja suunta näyttää vinosti eteenpäin, joten menoksi. Hakkuuaukean montut ja kolot ärsyttävät, mutta pienen taivalluksen jälkeen rasti suorastaan loistaa punavalkoisena aurinkona aukean reunassa. Rastin vieressä oli kohiseva joki ja tarkastelimme kartasta oikoreittiä takaisin asfaltille. Emme palanneet takaisin, joten edessä oli oikoreitti joen kautta (tosisuunnistajathan menevät suorinta tietä). Jäsen S havaitsi maassa jälkiä, jotka viittasivat muiden suunnistajien käyttäneen ehkä samaa reittiä. Jäljet johtivat kyrvikköön, joten oli päätösten aika. Päätimme seurata jälkiä, koska elämässä pitää ottaa riskejä. Kyrvikkö tiheni tihenemistään ja välillä eteenpäin pääsy oli enemmän kuin haasteellista. Taisteltuamme itsemme ulos pahimmasta kyrviköstä, jäsen S havaitsi hirven jätöksiä. Kauhuskenaario iski mieleen: mitä jos olemmekin seuranneet hirvien tai pahaisten peurojen polkua? Missä olemme? Epätoivo ei voinut iskeä synkässä kyrvikössä, joten jatkoimme jälkien seuraamista. Lopulta löysimme tien ja jäsenet K sekä S lauloivat iloissaan säkeitä Katri Helenaa hieman uusilla sanoituksilla…."…sua etsin mä nyt, kyrvikköön eksynyt, ohikulkijoilta sua oon kysynyt…missä oot, tiedä en, kyrvikköön oot eksynyt…"

Matkaa takana 7 tuntia ja 10 minuuttia. Toteamme touhun olevan täysin järjetöntä. Niin monta tuntia tarvittiin siis siihen, että huomasimme homman järjettömyyden. Mahtavaa. Pohdimme kyrvikön syvintä olemusta. Jäsenet K ja S virittelevät runoja kyrvikön kunniaksi. "Oi kyrvikkö, me kohtaamme jälleen. Sateisena, synkkänä päivänä saavun syleilyysi. Vastustaa en voi oksiesi raapivaa kosketusta, kutsuasi voimakasta. Oi kyrvikkö, olet ainoan. Tiheä, yhä tihenevä kyrvikkö." Hysteeriset naurukohtaukset sävyttivät matkantekoa ja poskilihakset lähes kramppasivat. Kipu ja kolotus olivat voimakkaita, ei tuntunut enää edes sade miltään. Mikään ei tuntunut miltään. Nauratti vain.

Matkaa takana 7 tuntia ja 40 minuuttia. Loppuvetona olimme hakeneet vielä yhden rastin ennen kuin juoksimme maalilinjan yli leimaamaan viimeisen kerran. Zombeina raahauduimme ruokapaikalle. Istuminen ei ole pitkään aikaan tuntunut niin hyvältä, kun se tuntui sillä hetkellä. Jaloissa ei ollut mitään tuntua, ihana ruuan tuoksu leijui sieraimiin ja olo oli pelottavan tasapainoinen. Jäsenet K ja S tankkasivat tulista keittoa ja kahvia. Jäsen H nouti kisapaidat, joista yksi oli kadoksissa. Oli kotiinpaluun aika. Märkänä, mutta onnellisena. Väsyneenä, mutta onnellisena. Tyytyväisenä ja onnellisena. Ja löytyi jäsenelle H se paitakin mukaan. Olimme ylittäneet itsemme, kumonneet ennakkopainajaiset tyhjiksi. Olimme vaellussuunnistaneet 8 tuntia, pysyneet aikatauluissa eksymättä. Ja vaikka tulosliuska näyttäisi mitä, olimme itsemme voittajia! Hyvä me! :)

 Rasti voi olla myös upealla paikalla tuskaisen kyrvikön sijaan. Liesjärvi.