No niin, tuli taas todistettua, että eiväthän kaikki asiat ole niin helppoja miltä ne näyttävät. Olen monesti katsellut mökkiläisten sekä mummon touhuja järvellä verkkoja kokemassa. Ja miten helpolta se näyttääkään. Vähän airoja heiluttelee sinne tänne ja siinä samalla verkotkin tulee katsottua ja kalat nätisti lentelee kuin itsestään saavin pohjalle odottelemaan jatkotoimenpiteitä…mutta kuinkas kävikään. Minä ja konkarikalastajaäiti lähdimme eräs kaunis tuulenvireinen päivä katsomaan verkkoja. En ollut koskaan aiemmin tehnyt moista ja suorastaan innosta hehkuen lähdin hakemaan uusia kokemuksia. Täytyyhän sitä nyt löytää oma sisäinen kalastaja ja jos ei muuten niin verkkoja kokemalla! Veneellä kyllä osaan soutaa ja tiedän miten kyseisellä härvelillä mennään eteenpäin, pysähdytään, käännytään ja peruutetaan. Loppu onkin sitten historiaa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Matka verkoille sujui hyvin. Kaunis keväinen päivä, lokit liihottelivat jo taivaalla ja ensimmäiset mökkiläiset hakkailivat saunapuita tonteillaan. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja vesi helmeili miljoonina timantteina. Pääsimme ensimmäisen polan luo ja siitä alkoi mielenterveyttä koetteleva taistelu, jossa menetetyillä henkisillä voimavaroilla olisi kirjoittanut varmasti kymmenen gradua ja väitellyt itsensä neljäksi eri tohtoriksi. Tuuli heilutti venettä ja tuntui, että kirottu paatti ei pysy paikallaan sitten millään. Käskyjä sateli kuin armeijassa: "SOUDA!" "HUOPAA!" "SOUDA SOUDA SOUDA!" "EI EI HUOPAA JO" "STOP SOUDA HUOPAA STOP STOP STOP!" "ÄLÄ TEE MITÄÄN SOUDA JO STOP HUOPAA!"…lopulta latvatietokoneeni sekoitti kaikkien termien merkitykset enkä enää tiennyt mitä tapahtuu kun tiettyä airoja liikutetaan ja missä on etelä tai pohjoinen. Miten vaikeaa voikaan olla kyseinen tapahtuma! Näin seuraavana yönä melkein painajaista, että joudun samaan tilanteeseen kovalla tuulella, jolloin vene vääntelehtii täysin kontrolloimattomasti ja käskyjä satelee päättymättömältä nauhalta. Mutta lopulta kaikki päättyi hyvin. Saaliina muutama ahven ja valtava siika. Ja kuulemma ensikertalaiseksi suoriuduin kohtalaisen hyvin. Tosin, itse en ole samaa mieltä. ;)

Lopulta en löytänyt sisäistä kalastajaani. Ehkä löydän myöhemmin, ehkä en. Ehkä siihen ei ole tarvettakaan.Tyydyn siihen asti perinteiseen mato-ongintaan, jota saan harjoittaa turvallisesti laiturilta tai soudella hiljakseen veneellä jonnekin tyynen rauhalliseen paikkaan onkeni kanssa. Niin ja siihen ei tarvita edes mitään kalastuslupia. Opiskelijan kukkaro kiittää tätä valintaa! :D

Maisema kauniilta ja karulta Aurejärveltä missä harjoitan soutuveneen kipparointia vaihtelevin tuloksin. ;)