(c) Juha Palmi

Katselin yhtenä iltana sääennustetta ja viime aikojen sateiden keskellä löysin toivonpilkahduksen auringosta. Seuraavalle päivälle oli luvattu poutaa! Päätin, että lähdemme junioritiimin kanssa päivän vaellukselle Seitsemisen kansallispuistoon. Reppu täyteen eväitä, ihmiset autoon ja menoksi. Edessä oli reilun 20 kilometrin reitti, jonka suunnittelin kaapista löydetyn esitekartan pohjalta. Se kulki reittiä Kovero-Multiharju (aarniometsä)-Jokiristi-Mylly- Lieslampi-KirkasSoljanen-Jauli-Multiharju-Kovero. Olin varautunut ValiValiValiJalkaanKoskeeMahaanSattuuKiviKengässäHyttynenPistääOnKuumaNälkäViluEiJaksa-kommentteihin ja pakannut reppuun kaikkea laastareista aina hyttysmyrkyn kautta nenäliinoihin. Päivä sujui hulvattoman mukavasti ja pahimmilta valituksilta vältyttiin.

Multiharju on äärettömän kaunis ja rauhoittava ikimetsä. Kun katselee valtavia keloja, maatuneita puunrunkoja ja fiilistelee metsän hiljaisuutta, jonka rikkoo ehkä yksinäisen linnun laulu tai toisten retkeilijöiden pölinä, ei yhtään ihmettele jos japanilaiset ovat jo keksineet antaa uupumuksesta, stressistä sun muista kärsiville reseptiksi metsään menoa lääkkeiden sijaan. Luultavasti moni hektisen kiireisessä sikatörsäily-yhteiskunnassa elävä on myös itse huomannut luonnon positiivisen vaikutuksen psyykeeseen luontomatkailun suosion jatkuvasti kasvaessa. Sitäkään ei ihmettele miksi ammoisina aikoina ihmiset uskoivat maahisiin, peikkoihin ja metsänjumaliin, kun katselee sammaloituneita kiviä, naavojen kuorruttamia puunoksia ja sitä auringonvalon peittävää hämäryyttä, joka ympäröi valtavia puunrunkoja vallaten metsän mystisyydellään.

Yllä Multiharjun yksi monista kelopuista. Alla mylly, jossa aikoinaan jauhettiin viljaa. Mylly on kaunis paikka joen varrella metsän siimeksessä. (c) Juha Palmi

Vaellus oli onnistunut, jalat väsyneet ja mieli levännyt. Uusinnan paikka tulee jossain vaiheessa, mutta kohde on vielä avoin. Hyvän päivän jälkeen on tietenkin parasta kipaista saunaan ja istua lauteilla miettien kulunutta päivää  palautellen samalla lihaksia rasituksista. Puulämmitteinen rantasauna on parasta mitä voi olla, josta voi hilpaista järveen hetkenä minä hyvänsä ja läimiä itseä sekä toisiaan vihdalla. Niin suomalaista, niin perinteistä. Edelleen naurattaa viime syksyinen tapaus yliopistolla, jolloin istuin gradun kimpussa atk-luokassa. Viereeni pöllähti vaihto-oppilaiden joukko, joiden iloinen puheensorina täytti huoneen. He keskustelivat saunomiskokemuksistaan ja erityisesti siitä kuinka "täällä ihmiset keräävät kimpun oksia ja menevät sen kanssa saunaan ja sitten hakkaavat sillä itseään ja muita". Se oli heidän mielestään hyvin huvittavaa, mutta olivat sentään oppineet sen parantavan verenkiertoa ja rentouttavan. No, se nyt kuitenkin on vielä pientä sen rinnalla mitä rapakon toisella puolella asuva ystäväni tiesi Suomesta. Hän piti minuakin todellisena selviytyjänä, koska tarvon kuulemma vuoden jokaisena päivänä lumessa, juoksen jääkarhuja pakoon ja metsästän ruokani alkuasukasmaisesti ikiroudan keskellä. Näinhän se menee. ;)